Suomen vyötärö

Kainuun Prikaatilla on korkea valmius puolustaa ”Suomen vyötäröä” (kuva: Puolustusvoimat).
Kolmas puolustuksen painopiste muodostuu Suomen ”vyötärön” alueelle, jossa sijaitsee maantieteellisesti maamme kapein kohta. Suuremmista kaupungeista kyseiselle alueelle sijoittuu Oulu, josta on matkaa Venäjän rajalle vain noin 200 kilometriä.
Talvisodassa Puna-armeija pyrki katkaisemaan Suomen juuri täällä suuntaamalla voimakkaan hyökkäyksen Raatteesta kohti Oulua. Se torjuttiin Suomussalmella tammikuussa 1940.
Puolustusvoimat on nykyisin vahvasti läsnä tällä harvaan asutulla alueella normaalioloissakin – Kajaaniin sijoitetun Kainuun Prikaatin voimin. Prikaatin tehtävänä on huolehtia puolustusvalmiuden ylläpitämisestä ja kehittämisestä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Venäjä puolestaan vahvistaa parhaillaan merkittävästi joukkojaan koko itärajan pituudella, ja sotilaiden määrän on arvioitu jopa kolmikertaistuvan aiemmasta. Osaa joukoista voidaan käyttää myös Suomen ”vyötärön” alueella tapahtuviin sotatoimiin.

