Heijastumat maanpuolustustahtoon

Suomalaisten maanpuolustustahto on kansainvälisesti vertailtuna korkea. (kuva: Pixabay)
Maanpuolustuksen näkökulmasta alueellinen eriytyminen muodostaa monipolvisen haasteen. Yhä useampi varusmies ja reserviläinen asuu etelän suurissa kaupungeissa, mutta asevoiman käyttöajatuksissa toiminta-alueet keskittyvät rajaseuduille. Siellä torjutaan itäistä uhkaa.
Jos tilannetta verrataan viime sotiin, niin tuolloin voitiin konkreettisesti puhua oman maan puolustamisesta, sillä iso osa sotilaista työskenteli maa- ja metsätaloudessa, usein myös oman maatilansa isäntänä.
Nyt samanlaista konkreettista yhteyttä ei ole, ja muutoksen vaikutukset ovat vain spekuloitavissa. Koetaanko esimerkiksi Ilomantsin rajaseutu Pohjois-Karjalassa sellaiseksi arvoksi, että sen puolesta ollaan pääkaupunkiseudun reserviläisten keskuudessa valmiita suuriin henkilökohtaisiin uhrauksiin?
Tätäkin asiaa tutkitaan säännöllisesti Maanpuolustustiedotuksen Suunnittelukunnan (MTS) toimesta. Kyseessä on pysyvä parlamentaarinen komitea, jonka valtioneuvosto asettaa eduskuntavaalikaudeksi kerrallaan. Hallinnollisesti MTS toimii puolustusministeriössä. MTS tekee vuosittain mielipidetutkimuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja ylipäätään turvallisuudesta. Vuoden 2025 kyselyssä oli jälleen esillä alla kuvattu perinteinen kysymys.
”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”
Myönteisesti tähän kysymykseen vastasi kaikista henkilöistä 78 prosenttia. Miesten osalta prosenttiosuus oli 87 ja naisten kohdalla 68. Eri ikäryhmiä tarkasteltaessa yli 50-vuotiaista myönteisen vastauksen antoi 83 %, 35–49-vuotiaista 78 %, 25–34-vuotiaista 74 % ja alle 25-vuotiaista 60 %. Vastauksissa ei ole ratkaisevaa muutosta edellisvuoden kyselyyn, mikä sekin tehtiin aikana, jolloin Venäjä kävi täysimittaista sotaa Ukrainassa. Suomalaisten ilmaisema maanpuolustustahto sijoittuu kansainvälisesti tarkasteltuna erittäin korkealle tasolle.
Vertailun vuoksi tuotakoon esille Saksan tilanne. Viimeisimpien tutkimusten mukaan vain noin joka kolmas saksalainen olisi valmis puolustamaan maataan vihollisen hyökätessä. Heikkoon maanpuolustustahtoon löytyy monia syitä, joista osa kumpuaa historiasta. Saksa oli aloittamassa kahta maailmansotaa, joissa inhimilliset ja aineelliset menetykset olivat valtavia. Tätä ei kansalaisten annettu unohtaa ja niinpä vuosikymmenet pasifismin hengessä muokkasivatkin ihmiset vastustamaan sotaa.
Saksaa ei kuitenkaan voida pitää maanpuolustustahdon osalta merkittävänä eurooppalaisena poikkeuksena, vaan vastaavia ongelmia on myös monissa muissa maissa.

