Ukrainassa käynnissä oleva sota on herättänyt pelkoja myös laajemmasta eskalaatiosta. (kuva: Pixabay)
Ukrainassa käydään sotaa jo viidettä vuotta ja Euroopan maat ovat USA:n ohella tukeneet ukrainalaisia taistelussa maahantunkeutujaa vastaan. Tätä apua ovat kuitenkin häirinneet erilaiset olettamat sitä, minkä tyyppisiä aseita puolustustaisteluun tarvitaan. Erityisesti on oltu varovaisia sellaisten asejärjestelmien toimittamisessa, joilla kyetään iskemään syvälle Venäjän rintamalinjojen taakse. Ilmeisenä pelkona on ollut eskalaatio, jonka toiseksi osapuoleksi sijoittuu ydinasevalta.
Ukraina onkin joutunut rakentamaan kaukovaikuttamiseen tarvittavat asejärjestelmät pitkälti itse. Jälkikäteen arvioituna läntiset pidäkkeet ovat toimineet vain sotaa pitkittävinä ratkaisuina. Venäjällä ei näytä olevan perusteltua intressiä lopettaa sotaa ennen kuin se kykenee alistamaan Ukrainan valtansa alle.
Laajemmat sodat synnyttävät yleensä jatkuessaan erilaisia liittoumia ja niin on käynyt Ukrainankin tapauksessa. Nämä heijastusvaikutukset näyttäytyvätkin juuri tällä hetkellä hyvin merkittäviltä, sillä Venäjän taakse ryhmittyneillä mailla on yksi yhteinen intressi – USA:n vaikutusvallan vähentäminen maailmalla. Kiina, Pohjois-Korea ja Iran ovat kaikki jonkinasteisessa konfliktissa Yhdysvaltojen kanssa. Kiinan kohdalla kyse on kauppasodasta ja Taiwanin kysymyksestä. Pohjois-Korean osalta puolestaan ydinaseista ja sama koskee islamilaisjohtoista Irania.
Näiden taustajoukkojen tuki mahdollistaa sen, että Venäjä kykenee jatkamaan sotatoimiaan pitkään. Tähän liittyvät länsimaiset arviot ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet vääriksi, sillä suuren maan kyky kestää takaiskuja on ollut merkittävä. Kulttuuriset erot näyttävät johtaneen myös toistuvaan ylioptimismiin mm. talouspakotteiden vaikutuksia arvioitaessa.
Kiina ja Venäjä ovat jo pitkään kritisoineet Yhdysvaltojen johdolla luotua sääntöpohjaista maailmanjärjestystä. Niiden intressissä on edistää suurvaltoihin kytkeytyvää etupiiriajattelua, missä globaaleista asioista päätetään yli pienten valtioiden. Myös presidentti Trumpin voidaan katsoa sijoittuvan ajatuksiltaan ja teoiltaan tämän kaltaiseen viiteryhmään. Hän näyttää pitävän vahvojen johtajien mallista, jossa asiat sovitaan henkilökohtaisella tasolla. Tämän kaltaiseen toimintamalliin ei kuulu pienempien ja merkityksettömien tahojen huomioiminen.
Trumpille esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan sota on ”häiriö”, joka pitää ratkaista nopeasti. Sillä ei näytä olevan suurtakaan merkitystä, että pikaratkaisun myötä Ukraina saattaisi joutua osaksi Venäjän etupiiriä.
Kehityksessä on historian havinaa, sillä vuoden 1939 elokuussa Adolf Hitler ja Josef Stalin sopivat itäisen Euroopan osalta etupiireistä. Tämän sopimuksen seurauksena syttyi toinen maailmansota, johon Suomikin joutui vedetyksi mukaan osana Neuvostoliitolle määriteltyä etupiiriä. Puola jaettiin ja Baltia miehitettiin. Suomen osalta lopputulos on tunnettu, neuvostojoukot pysäytettiin ja maa säilytti itsenäisyytensä. Euroopan itäisten osien osalta ollaan nyt hyvin samankaltaisessa asetelmassa. Jos Yhdysvaltain sotilaallinen tuki katoaa Trumpin harjoittaman politiikan myötä, muodostuu Venäjälle tilaisuus laajentaa etupiiriään länteen. Yli Ukrainan.
