Tyytymättömyys ja muutostarinat

Tyytymättömyys purkautuu ääritapauksissa laajamittaisena väkivaltana. (kuva: Pixabay)
Tyytymättömyys toimii monissa tapauksissa muutostarinan taustavoimana. Politiikassa sen muodostamalle perustalle rakennetaan vastakkainasetteluja, joita käytetään oman agendan ajamiseen.
Tyytymättömät ihmiset on helppo saada vaatimaan muutosta, koskipa asia henkilökohtaisia oikeuksia ja velvollisuuksia tai laajemmassa mittakaavassa valtioiden välisiä suhteita.
Poliittiset toimijat tarjoavat tyytymättömille massoille käytännön vastauksia tilanteen kääntämiseksi muutosuralle. Tätä tapahtuu niin pienemmässä kuin suuremmassakin mittakaavassa. Ihmisiä ohjaillaan tyytymättömyyttä vahvistamalla.
Tyytymättömyyden aste heijastuu siitä syntyviin muutoksiin. Mitä vahvempi tyytymättömyys, sitä rajumpia keinoja yleensä käytetään sen purkamiseen ja muutosten edistämiseen. Kansalaisten tyytymättömyys kanavoituu maltillisimmillaan äänestyspäätöksissä ja ääri-ilmiönä väkivaltaisessa mellakoinnissa. Myös valtioiden keinovalikoimaan kuuluu eri asteisia työkaluja tyytymättömyyttä ilmaistaessa. Sotatoimet ovat tämän työkalukirjon ääripää.
Suurvalloille nykyhetki näyttäytyy tilaisuutena kansallismielisten tarinoiden rakentamiselle. Esimerkiksi Venäjän kohdalla maan ulkoista suuruutta kosketteleva tarina pyrkii peittämään alleen monia sisäisiä ongelmia. Venäläinen yhteiskunta on syvästi korruptoitunut, demokratiaa vaativia ihmisiä vainotaan ja totuus muuntautuu joustavasti valtaapitäviä tukevaksi viestiksi. Historiaa nostalgisoidaan ja Kremlin pitkä käsi ulottuu kauas ulkomaille rankaisemaan pettureiksi nimettyjä ihmisiä.
Tarina kuitenkin toimii, mistä on osoituksena keskivertovenäläisten tuki Putinille ja hänen johtamalleen politiikalle. Kyseessä on taitavasti rakennettu palapeli, jonka osat ovat jatkuvassa liikkeessä reagoidakseen esille nouseviin haasteisiin.

USA:n keskiluokka kokee menettäneensä taloudellisesti paljon globalisaatiokehityksessä. (kuva: Pixabay)
Myös Yhdysvallat ja Kiina näyttävät tarvitsevan kansalliset muutostarinansa. Niiden molempien kohdalla tarina liittyy vahvasti menneen suuruuden palauttamiseen. USA:ssa viesti vetoaa laajoihin väestöryhmiin, jotka kokevat menettäneensä globalisaation myötä taloudellisesti paljon. Valtiotasolla puolustetaan saavutettua asemaa.
Kiinassa kerronta on kompleksisempaa, mutta konkretisoituu Taiwanin kysymykseen. Kiinaa ohjaavasta tarinasta löytyy yhtäläisyyksiä keisarikunnan aiempaan suurvalta-asemaan ennen 1800-luvulla tapahtunutta romahdusta. Kommunistiselle maalle suorat viittaukset tähän historialliseen yhteyteen muodostavat kuitenkin ideologisen ongelman. Julkisuudessa Pekingin nykyistä itsevaltaista johtajaa on kuitenkin nimitetty Punaiseksi keisariksi ja se kuvanneekin osuvasti Kiinan nykytilaa.
Myös Euroopassa on rakennettu tarinoita muutoksesta, joissa Euroopan unioni näyttäytyy lähitulevaisuudessa nykyistä paljon dynaamisemmalta, strategisesti itsenäisemmältä ja globaalia vaikutusvaltaa käyttävältä toimijalta. Tarinaa on kerrottu koko 2000-luvun ajan vaihteleviin argumentteihin tukeutuen. Tunnettua on, ettei tällaista ole laajassa mittakaavassa tapahtunut, vaan tarinan kohteen, eli EU:n vaikutusvalta on globaalisti vähentynyt. Tilannetta kuvaa, ettei yksikään kolmesta suurvaltajohtajasta – Trump, Xi tai Putin – ole pakotettu asioimaan unionin kanssa, vaan yhteydet pyritään hoitamaan suoraan jäsenmaihin.

